Kalle Hietanen: Kiropraktiikka ja noidannuoli

Kalle Hietanen, kiropraktikko Klaukkala ja Kerava | 8.10.2015

lihaskramppi|alaselkäkivut|noidannuoli

Kiropraktikko Kalle Hietanen, Klaukkala ja Kerava:

Noidannuoli. Onko sinulla joskus todettu se? Kiropraktikkona hoidan lähes päivittäin potilaita, joilla on todettu kyseinen vaiva.

Olen valmistunut kiropraktikoksi 15 vuotta sitten ja sinä aikana olen monesti kuullut potilaitteni käyneen lääkärillä, missä heillä on todettu noidannuoli. He ovat saaneet särkylääkkeitä ja heitä on ohjeistettu että muuta ei ole nyt tehtävissä kuin odottaa että kipu hellittää. Oletko sinä ollut tai olisitko tyytyväinen tähän diagnoosiin tai kyseiseen hoitoon?

Minä kiropraktikkona en ole.

Diagnoosina se ei kerro mitään potilaalle itse vaivasta ja luo korkeintaan mielikuvan, että kyse on todellakin vain sattumasta, eikä asialle ole mitään tehtävissä. Ei nyt eikä ennaltaehkäisevässä mielessä.

Työterveyslaitoksen sivuilla todetaan, että noidannuoli on lanneselän äkillinen kipu. Sillä on oma koodi KELA korvauksiakin varten, M54.5. Selkäliiton ylläpitämillä sivuilla todetaan noidannuoli lumbagoksi, mikä latinaksi tarkoittaa alaselän alueella sijaitsevaa kipua. Samalla todetaan, että lumbago on selän pehmytkudosten venähdys, minkä voi aiheuttaa äkillinen hallitsematon selän liike tai selän nytkähtäminen.

Menet äkkilisen selkäkivun kanssa vastaanotolle ja saat saman tiedon latinaksi. Kertooko se siis sinulle mitään uutta? Mitään, mitä et jo tietäisi? Mikä siis on noidannuoli ja mistä se oikein johtuu? Huonon tuurin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, sen voin paljastaa heti.

Kysymys kuuluu: Mikä saa aikaan sen, että esimerkiksi kurkottaessasi ottamaan työpöydältäsi jotain, tunnet selässäsi äkillisen kivun ja huomaat kuinka lihaksesi jännittyvät salamannopeasti? Selkäsi lihasten kontrolli pettää juuri sillä hetkellä kun kurkotat. Vaikka aikaisemmin olet tehnyt saman liikkeen ilman mitään ongelmia?

Tiesitkö, että selkärangan nikamien liikehäiriöt saavat aikaan huonosti toimivan lihaksen rangan ympärillä? Huonosti toimiva lihas voi olla joko liian kireä tai hitaasti aktivoituva, eli toiminallisesti heikko.

Mikäli lihas ei esimerkiksi aktivoidu tarpeeksi nopeasti liikkeen (kuten kumartumisen) aikana, aiheuttaa se epänormaalin liikeradan ja kuormittumisen johonkin toiseen lihakseen tai lihasryhmään, välilevyrakenteeseen, niveleen tai nivelsiteeseen. Seurauksena voi olla selän nytkähtäminen ja äkillinen kipu sekä sen seurauksena lihaskramppi. Toisin sanoen se kuuluisa noidannuoli.

Tiedetään varsin hyvin, että epänormaalisti toimiva selkäranka tarkoittaa myös huonosti aktivoituvia syviä selän tukilihaksia. Kiropraktikko korjaa nikamien liikehäiriöitä ja näinollen parantaa seläntukilihastenkin toimintaa.

Olen aikaisemmassa blogissani ’yleisin syy välilevyrappeumaan’ kirjoittanut, kuinka pitkäaikainen liikehäiriö selkärangan nikamissa aiheuttaa välilevyongelmia, esimerkiksi ennenaikaista rappeumaa. Toistuvat äkilliset alaselkäkivut saattavat olla merkki tästä kyseisestä prosessista.

Alla vielä hyvin tyypillinen kertomus potilaalta, kun he saapuvat ensimmäistä kertaa vastaanotolle: ’

Olen pitänyt itseäni hyväkuntoisena ihmisenä, olen kolmivitonen nainen. Liikun paljon eli kävelen ympäri vuoden, kesällä lisäksi fillaroin, talvella jumppaan, joogaan ja pelaan tennistä välillä.

Nyt minulla on ollut kahden kuukauden aikana kolme noidannuolta tilanteessa, että olen kumartunut alas esim. ottamaan sukkia kaapista. Selkä on suhteellisen nopeasti muutamissa päivissä tai viikossa palautunut melko kivuttomaksi lääkityksen, sopivan liikunnan ja levon ansiosta, mutta täysin normaalisti sitä en ole uskaltanut käyttää’.

Kun käyt kiropraktikon vastaanotolla voit olla varma, että saat paremman ja tarkemman tiedon mistä vaivasi johtuvat. Vältyt myös syömästä särkylääkkeitä helpottaaksesi oloasi. Tämän lisäksi saat kuulla mitä voit tehdä että vaivasi ei myöskään palaa takaisin hetken päästä uudelleen.

Noidannuoli on täysin hoidettavissa oleva vaiva, kiropraktisesti!

Kirjoittaa on kiropraktikko Kalle Hietanen, joka ottaa vastaan Uudenmaan Kiropraktikkokeskuksella

Jaa:

";
← Edellinen blogikirjoitus ← Edellinen Seuraava blogikirjoitus → Seuraava →
Could I take more responsibility for my own health and trust my body Simo Poutanen: Selkäkivun ABC

Kirjoittajan aiemmat julkaisut

Kukaan ei ole liian vanha hyötyäkseen kiropraktisesta hoidosta
Kiropraktikko Kalle Hietanen: 4 vinkkiä golfaajalle
Mikä on niskakyhmy? Miten siitä pääsee eroon?

Kommentoi

Kommentoi:
Lähetä kommentti

Kommentit

Kommentteja ei löytynyt

Etsi blogista

kiropraktiikka ja verenpaine
kiropraktinen hoito
kiropraktiikka ja lapset
kiropraktiikka ja ryhti
kiropraktiikka ja selkäkivut
kiropraktiikka ja iskias
kiropraktiikka ja mielenterveysongelmat
kiropraktiikka ja puutuminen
in english
kiropraktiikka ja hermosto
kiropraktinen hoito
kiropraktiikka ja selkäkivut
kiropraktikka ja selkäkivut
kiropraktiikka ja leukanivelongelmat
kiropraktiikka ja skolioosi

Suosittua blogissa

Kiropraktiikka: Lonkan koukistajien kireys syynä alaselän ongelmiin

Kimmo Heinonen, kiropraktikko Turku | 27.2.2015

Kiropraktiikka ja iskias: syyt ja seuraukset

Harri Mäki-Pesola, kiropraktikko Pori | 8.12.2014

Kasvaako niskassasi kyttyrä? Mikä se on ja mitä sille voi tehdä?

Harri Mäki-Pesola, kiropraktikko Pori | 11.11.2014

Kiropraktiikka auttaa käsien puutumiseen

Kalle Hietanen, kiropraktikko Klaukkala ja Kerava | 4.2.2015

Iskiasvaivat ja kiropraktiikka

Harri Mäki-Pesola, kiropraktikko Pori | 31.10.2014

Katso kaikki blogikirjoitukset »

Arkisto

Elokuu 2018 (1)
Kesäkuu 2018 (1)
Toukokuu 2018 (1)
Huhtikuu 2018 (1)
Helmikuu 2018 (1)
Tammikuu 2018 (1)
Lokakuu 2017 (1)
Elokuu 2017 (1)
Heinäkuu 2017 (1)
Kesäkuu 2017 (2)
Maaliskuu 2017 (5)
Helmikuu 2017 (1)
Joulukuu 2016 (3)
Lokakuu 2016 (2)
Syyskuu 2016 (3)
Elokuu 2016 (3)
Kesäkuu 2016 (2)
Huhtikuu 2016 (6)
Maaliskuu 2016 (2)
Helmikuu 2016 (4)
Tammikuu 2016 (4)
Joulukuu 2015 (3)
Marraskuu 2015 (4)
Lokakuu 2015 (4)
Syyskuu 2015 (9)
Elokuu 2015 (6)
Heinäkuu 2015 (4)
Kesäkuu 2015 (3)
Toukokuu 2015 (11)
Huhtikuu 2015 (7)
Maaliskuu 2015 (12)
Helmikuu 2015 (13)
Tammikuu 2015 (3)
Joulukuu 2014 (3)
Marraskuu 2014 (2)
Lokakuu 2014 (7)

Avainsanat

hartiat fitness istumatyö lonkan koukistajat akuutit selkäkivut jumit liikehäiriöt thoracic outlet syndrome selän liikkuvuus kuntosali välilevyn rappeuma etukumara säännöllisyys fyysinen stressi henkinen stressi raajojen puutumiset osteoarthritis degeneration kemiallinen stressi liikunta kiropraktiikan hoitoväli selän hyvinvointi kuulo kuulon menetys hermojen puristustila käden puutuminen lihakset lihasvoima korkea verenpaine väsymys cracking sound of chiropractic ratsastus hengitysvaikeudet synnytys kim roslin oireiden paikannus hoidon puute selkärangan kuluminen adjustment cavitation computer work painkillers tos-syndrooma tos chiropractic adjustments shoulder pain joint kiropraktikot oire squash jalkojen pituusero toiminnallinen pituusero paniikkihäiriö eripituiset jalat polvinivel alaselkä kipu kirurgi välilevyongelmat epätasapaino leukanivel leukanivelongelmat leukakipu hammaskipu ilman leikkausta niskakyhmy reidenlähentäjä triggerpiste pääkipu tero nikulainen lonkankoukistaja si-nivel kiropraktikko fysioterapeutti suomenkiropraktikkokeskus kiveskipu ennaltaehkäisevä hoito seniorit selkävaivat autonominen hermosto välilevyn tyrä lihasepätasapaino lääkkeettömyys rytmihäiriöt refluksi anatominen pituusero polvikipu nivelrikko välilevyongelma muscle relaxant painkiller lihasrelaksantit tulehduslääkkeet gym injuries tasapainoaisti päänsäryt headache blood pressure drugs lihaskramppi uhreilijan perushuolto lihasten toiminta elinvoima käsien puutuminen puutuminen hermotus itsemurhat mielenterveysongelmat oireiden peittäminen ahdistus masennus kulumat rintaranka selkärangan häiriöt hermosto ärtyneisyys unettomuus vatsan toiminta itkuisuus imukuppisynnytys riikka lehtonen kiropraktikon työ c-sektio krooniset sairaudet lihasjännitys vastustuskyky verenkierto aistien toiminta subluxaatio mieliala hormonien tuotanto niskan virheasennot verenpainelääkkeet keskushermosto rakenteellinen virheasento niskojen naksauttelu hermot liika istuminen piriformis-syndrooma tyky iskias itsetunto kyttyrä särkyä yläraajassa kiropraktikon valinta hip pain hieronta autoimmuunisairaudet tulehdukset jumiutumiset fysioterapia kiropraktiikan hinta hiiren liikuttaminen kirjoittaminen lonkan koukistaja low back pain posture kaularangan ryhti hengittäminen työkyky beach volley subluksaatio suomen akateemiset kiropraktikot pelvis urheilijan kehonhuoltoa tuomas kuronen mailapelit masennuslääkkeet pyörrytys niskaongelmat tenniskyynärpää liikeaisti tasapaino olkaluu spine lanneranka lapset jääkiekko välilevytyrä krooninen kipu niskakipu kiropraktikon hoito niskavaivat palautuminen kiropraktinen hoito noidannuoli välilevy särkylääkkeet virheasennot tulehduskipulääkkeet chiropractic jalkakivut lääkkeet treenaaminen kiropraktikon koulutus adjustmentti alaselkä venyttely kaularanka kiropraktikolla terveys huimaus urheilu työergonomia kipulääkkeet migreeni hermosto stressi pään etukanto aivot skolioosi kehonhuolto alaselkäkipu välilevyn pullistuma säännöllinen hoito päänsärky kipu selkäranka selkäkipu alaselkäkivut kiropraktiikka ryhti selkäkivut
Google+
Kirjaudu sisään »

Seuraa Kiropraktikot.fi:tä